Holway Ace ("Kuje") and Omskakas Inte Just Nu ("Kide")

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Gunillaa kuuntelemassa

Gunilla Wedeen ja Bengt Rödseth saapuivat Suomeen kouluttamaan 29.-31.7. ja me läksimme kuunteluoppilaiksi lauantaille vesityöpäivälle. Kiden piti alunperin mennä treenaamaan, mutta vaihdettiin Pepin kanssa paikkoja ja päädyin ex tempore ottamaan Kujeen kuunteluoppilaaksi.

Kuten pelkäsinkin, oli Kuje aika karmea. Kesti todella kauan ennen kuin pentu rauhoittui. Oli vinkumista, paikallaan pomppimista, kerran jopa haukahtikin, keppien syöntiä, maan kaivamista, kiertelemistä ympäri ämpäri, toisten koirien perään tempomista etc. Iltapäivää kohden alkoi tilanne kuitenkin parantua ja kun se lopulta laittoi maahan makaamaan pää alhaalla, niin päätin viedä sen autoon. Teki varmasti Kujeelle todella hyvää, eihän se ole ollutkaan missään treeneissä saati sitten isoissa kimppatreeneissä aiemmin. Tuntuu, että voisiko tokon (pienellä) treenamisella olla osuutta siihen, että mun molemmat koirat on tuollaisia, joille treeneissä rauhottuminen on vaikeaa?? Minä se varmasti olen, joka tuon piirteen niistä esille kaivaa. Tällaisia pitkiä passiivisuusharjoituksia pitäisi vain saada paljon lisää, parin tunnin treenit ei näytä meille riittävän, jotta rauhottuminen saadaan esiin...

Pieniä poimintoja tältä päivältä
- nuorille koirille ensin sokkoja veteen, sitten vasta markkeerauksia
- älä ohjaa vedessä vaan panosta suoriin linjoihin. Jos kääntyy linjalta, kutsu kokonaan pois ja toista niin kauan, että koira ymmärtää mitä haluat.
- uikkarit aina vesitreeneihin mukaan ja koiraa neuvomaan, jos ei kuuntele
- ole varma lähetyksissäkin (käskevä äänensävy)
- älä kehu/koske koiraan, palkinto on jo dami
- häiriödamin voi esim sitoa merkkipaaluun veteen kiinni, jolloin pääset torumaan paikan päälle.
- lähihakuvihellystä ensin ruokanappuloilla, sitten sokosti piilotettujen damien ympäriltä, sitten lähetys sokkodameille.
- treenien jälkeen koira yksin vähäksi aikaa rauhottumaan
- tramppaa, tramppaa ja tramppaa, odota pitkän aikaa (luokkaa 5 min)
- älä opeta koiraa etsimään damia katseellaan liiaksi
- vältä target trainingia
- käsi lähetyksissä alhaalta
- ohjauksissa pillipysäytyksen jälkeen suuntakäsi jo valmiiksi ylhäällä ja pidä se ylhäällä

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Agissa lähes privaattitunti

Agissa esteet oli kisojen takia vähissä, joten tehtiin vain pujottelua ja hyppyjä.

Ensin hyppysuoralta 90 asteen kulmassa pujotteluun, tämä meni oikein hyvin. Vähän vaikeutettiin niin, että tultiin kohti 2 väliä, siltä Kide haki oikean kohdan. Lopuksi vielä pussista 180 asteen kulmassa, sekin hyvä!

Toisena treeninä tehtiin hyppyneliötä. Ensin välistävetoja molempiin suuntiin, ja sitten takaakiertoja molempiin suuntiin. Nämäkin tosi hyvin, tosin ohjasin ehkä liian vahvasti, vähempikin haltuunotto olis riittänyt. Lopuksi takaakiertoa sylkkärillä, siinä hankaluuksia, mutta sekin saatiin onnistumaan.

Supermukavat kuuman kelin treenit. Päästiin näkemään myös Anun superpätevä Luu, on se vaan hieno :)

torstai 29. heinäkuuta 2010

Pitkää matkaa

Kide pääsi innoissaan eilen treenaamaan Morriksen, Missin ja Missin siskon Helmin kanssa Tarjan mökillä :)

Kiden kanssa teemana oli matka. Ensin kaksi markkeerausdamia veneestä lumpeikkoon samaan kohtaan n. 150-200 metriin ? eli pisimmälle mitä koskaan aiemmin. Vesi oli melko puhdasta, vasta ihan lopussa tuli vastaan lumpeikkoa. Hyvin Kide jaksoi, tosin lopussa kaarsi väärään suuntaan joten Tarja avusti kivellä. Sitten pidettiin pieni huili ja lähetettiin toiselle dameista linjana. Yllättävän hyvin taas jaksoi, alussa ei kylläkään muisti ihan toiminut. Viimeiseksi sitten vielä yksi ykkönen samaan kohtaan. Tällöin tuli lokki häiritsemään keskittymistä, mutta lopulta sekin dami saatiin Tarjan avustuksella (kiven heitto). Tuohon matkaan ei oikein enää pysty hyvin ohjaamaan, kun ei edes koiraa kunnolla näe (ja tuskinpa Kide tuolla enää ottaisikaan ohjausta) :)

Oikein loistava treeni siis taas! :)

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Siellä se kelluu

Woivalinin Annen, Juha Tenhusen ja Tea Parttimaan kanssa ekaa kertaa treeneissä Kangasalan takana. Kidelle ohjelmassa tänään sorsakuvien ohitusta, joka olikin yllättävän vaikeaa. Ensin tehtiin sinänsä simppeli ykkönen lumpeikkoon, matkaa tosin oli lähes 100 metriä mikä teki tehtävästä meille haastavan. Lisäksi matkalla n. 25 m päässä oli molemmin puolin selkeästi sivussa sorsan kuvat. Yllättäen ne saivatkin Kiden suunnan muuttumaan, mutta sain sen käännettyä oikeaan suuntaan ja hyvin muisti markkeerauksen uiden loput 80 metriä melko suoraan. Uimavauhti hidasta, mutta muuten Hyvä Kipsu! :)

Toinen markkeeraus järven toisesta suunnasta. Ykkönen lokilla (eka riistakosketus tänä vuonna ;) ), nyt n. 25 m päähän kuvista rannalle. Tämä olikin sitten todella vaikea ja Kidellä meni taas keskittyminen täysin kuviin. Yritin sitä ohjailla, mutta huonosti kuunteli ja löysi lopulta lokin haulla. Tehtiin uusinta ja taas kuvat kiinnostivat vaikka Kide ne kävikin tarkistamassa jo ekalla kertaa. No, parempi kuitenkin kuin ekalla ja ehkä kuvien "turhuus" kävi nyt Kidelle selkeämmäksi.

Lopuksi vino uitto toisella lammella. Lähetyssuunnassa ei alussa pysynyt, mutta lopulta mun onnistui saada se oikeaan suuntaan ja sen sitten hyvin vastarannalle pitikin. Siellä maihin nousua yritti välttää, treenattava siis tätäkin.

Treenattava siis:
- siellä se kelluu, sekä Kide että liian mielenkiintoiset sorsan kuvat... Lisää tällaista häiriötä treeneihin
- maihin nousua vain yhä lisää
- viistomaista lähetystä rannalta

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Pälkäneellä parannusta

Mentiin Tarjan ja Maurin kanssa samalle upealle paikalle kuin ensimmäiselläkin kerralla ja tehtiin samat markkeeraukset. Kidelle ensin paikat ykkösinä, sitten yhdistettynä kakkosena; lähetys korkealta maalta. Suoritus oli oikein hyvä, niiiiiiiin paljon parempi kuin viimeksi. Ei mitään ongelmia, hyvä Kipsu!!

Lopuksi tehtiin uoman kaltaisesti (en tiedä voiko noin leveää jokea enää uomaksi kutsua) kaksi sokko-ohjausta samaan paikkaan avoveteen/harvaan kaislikkoon, matkaa ehkä n. 90 m? Eka meni yllättävän hyvin, toki väännettiin jonkin verran. Toinen lähetys oli yllättäen paljon heikompi, mutta lopulta päästiin jotenkin ihan damin lähelle... mutta ei löytynyt. Onneksi Tarjalla oli kaksi kiveä, että voitiin motivoida Kide vielä kääntymään taaksepäin; tuskimpa olisin saanut enää sitä itse ohjattua taakse (varsinkin kun olin valinnut lähetyspaikaksi erittäin peitteisen paikan, hyvä kun koira pystyi näkemään mun käsiä...).

Melko hyvin menneet treenit siis, mutta kyllä ekalla kertaa opittiin vielä enemmän. Toki toisin kuin ensimmäisten treenien, näiden treenien jälkeen koeilmoittautuminen taas vähän pyörii mielessä :)

Ei sinne rantaan, eeeeiiiiiiiiiiiiii!

Vepessä, Jyri oli ekaa kertaa mukana :) Tehtiin kaikki liikkeet sove:n matkoilla (5. treenikerta ;) )!

Vienti: Kovasti vinkui mennessään ja kääntyili ekalla kerralla takaisin. Menin vastaan rannalle ja käskin vaan menemään veneelle asti, ok. Toisella kerralla oikein hyvin ilman epäröintiä (jos vinkumista ei lasketa)

Veneen haku: Vähän näytettiin köyttä veneen soutaessa ja Kiden uidessa. Muuten hyvin paitsi, että Kide hinasi taas veneen vasemmalla olevalle rannalle melko kauas maalitolppien välistä ja yritti rantaa pitkin tuoda köyttä.. Tää on nyt oikeasti ongelma, en saanut sitä mitenkään kääntymään mun luokseni. Tehtiin toinen lyhyemmältä matkalta, että saatiin se tulemaan suoraan.

Veneestä hyppy: muuten hyvin, mutta ekalla kertaa Kipsu ripustautui taas siihen 30 m poijuun eikä päästänyt irti ennen kuin se mentiin irrottamaan... En ois ikinä uskonut että meidän varovainen poju tekee tällaista :) (toki kohta tuo hymiö ei ole enää suupielet ylöspäin, jos tämä jatkuu)

Hukkuvan haku: muuten tosi hyvin ja koemaisesti, paitsi... taas hukkuva raahattiin sinne lähimpänä olevalle vasemmalle rannalle............

Summaten:
Nyt vain lyhyempää matkaa ja palkkausta aina oikean puoleiselle maalitolpalle, että saadaan tuo vinoon uinti korjattua!! Vientiä voi ottaa täysmittaisena ja sitä pitää treenata joka kerta, samoin poijujen ohi uintia.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Housut pois


Kide, jolla aina on ollut mitä helppohoitoisin turkki, oli viikon aikana kehittänyt itselleen aivan järkyttävän kokoelman takkuja ja paakkuja peppukarvoihinsa! Takkuja on tähän mennessä elämän aikana ollut varmaan parikymmentä, nyt niitä tuntui olevan parisataa. Tunnin aikaa niitä setvittiin ja herralta lähti varmaan kilo painoa pois, niin paljon karvaa irtosi... On se vain kiltti koira, mutta kuvasta voitte päätellä mitä herra oli itse mieltä tästä käsittelystä...

Huippu paikka!

Jos voittajassa meinaa tänä vuonna startata, olis pakko treenata vähän enemmän... Tämän kertaisen treenin jäljiltä koeilmoittautuminen lipui taas kauemmas :) Treffattiin Tuholan Tarjan ja flatti Maurin kanssa ekaa kertaa kesäaikaan ja mentiin Tarjan mökin lähellä olevalle leveälle joelle damitreenaamaan. Paikka oli aivan upea ja mahdollistaa vaikka minkälaiset reenit!

Tänään Kidelle aiheena markkeeraukset. Ykkösiä joen poikki maalle, ei löytynyt ei. Useasti tehtiin ennen kuin onnistui, kovasti yritti Kide vältellä rannassa ollutta kaislikkoa / tarpeeksi korkealle maalle nousua. Kun nousi maalle, niin alkoi vain juoksennella ilman selkeää päämäärää ja mielellään juuri rannan suuntaisesti. Lopulta saatiin pienellä avustuksella jopa kakkonenkin onnistumaan. Hyvä treeni!

Lopuksi avo/voi ohjaus isoon töppäreeseen, johon motivointiheitot ja sen jälkeen pitkä siirtymä. Eka ohjaus kankea, loppumatka maata pitkin, dami/Kide tarttui melko pitkäksi aikaa kaisloihin, ja palautus maata pitkin (paitsi loppumatka, kun Tarja ystävällisesti avusti Kiden veteenmenon :) ). Toinen kerta Maurin jälkeen ei ollut enää kankea, se oli superkankea... Ei käänny ei, eikä mitään mielikuvaa että oli töppäreessä käynyt (tai sitten yritti vältellä sitä johtuen tuosta jumiin jäämisestä?). LOPULTA saatiin dami talteen, mutta taas loppumatka damille maata pitkin, vaikka kuinka yritin pillittää. Tällä kertaa sain Kiden palauttamaan vettä pitkin, toki olin hieman lähempänä.

Positiivista
- markkeerauksissa meni suoraviivaisesti veteen, vaikka lähetin vähän korkeammalta ja rantaa pitkin olisi voinut yrittää edetä
- markkeeraukset saatiin lopulta onnistumaan ja maalle nousu alkoi sujua
- ohjauksessa otti tosi hyvin pilliä (paitsi lähellä damia), mutta suunnan olisi pitänyt pitää huomattavasti paremmin
- toisella lähetyksellä meinasi tulla jo luokse ja joutui pitkän aikaa uimaan ja kääntyilemään, mutta lopulta onnistuttiin.

Eli vaikka tahkottiin, niin silti päällimmäinen tunne oli positiivinen, koska taitotasossa mentiin toivottavasti eteenpäin :)

torstai 15. heinäkuuta 2010

Agitreeneissä

Kidellä neljän viikon tauon jälkeen agitreenit, kivaa oli :) Keinu meni superhyvin, tähän nyt vain lisää palkkausta ja riehuntaa. Pujottelussa jätti viimeisen välin tekemättä toistuvasti, kun liikuin sivusuunnassa liian kauas.

Kujea uitetaan, kun näillä keleillä ei lenkitys oikein onnistu. On ollut muutaman hetken jo ulkona ilman hihnaa (uimisen yhteydessä) ja juoksukohtaus alkaa helposti... Ontumista ei kuitenkaan ole tullut, kop-kop-kop.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Kide vepeilee

Kide trains water rescue, our fourth time ever :)

Kipsun neljäs VEPE-treenikerta oli tänään. Päätettiin keväällä aloittaa leikkimielisesti vepe-harrastus, kun Pirkan Nuuskut kokosi treeniryhmän (itse asiassa kolme ryhmää!). Vepeily toivottavasti auttaa vähän Kiden vesiongelmaan ja haluttomuuteen mennä uimaan.

Veneen haku ("Vene"): toisella kerralla matka jo 30 metriä, meni ongelmitta. Köysi oli koko ajan näkyvissä ja annettiin paljon (turhaa?) kannustusta. Hyvin vankka ote köydestä ja palautus käteen.

Vienti ("Vie"): dami Johannalle, matka n. 20 m. Paljon taas kannustusta, mutta muuten ok.

Hukkuvan haku ("Ukko"): toisella kerralla jo 30 metristä. Muuten hyvin ja ilman kannustusta, mutta palautuksesta ohjautui lähimpään rantaan ja siis kauas (15 m) maalitolppien välistä. Tässä täytyy olla seuraavan kerran tarkkana, ei kääntynyt vaikka yritin kutsua (toki aloin kutsua myöhässä).

Veneestä hyppy oli 4 viikkoa sitten kunnossa 50 metristä, sitä ei tänään tehty.

Ohjaaja muistaa:
- ohjata tarpeeksi kovalla äänellä ja välttää turhaa kehumista
- seistä suorana kädet alhaalla
- tarkkailla mitä se koira tekee eikä höpistä :)

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Haukijärvellä juhlapiknikillä :)

Meidän ihmisten 3-vuotis kihlajaispäivän kunniaksi käytiin Haukijärvellä piknikillä. Kidelle tehtiin kaksi pitkää ykkösmarkkeerausta sileään veteen (n. 120 m ? ) ja muutama ykkösmuisti matkan varrelle. Hyvin meni.

Kuje on käynyt nyt kahdesti Jyrin kanssa 30 min pyörälenkillä ravivauhtia eikä lenkin jälkeen ole ontunut (kop-kop).

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Reissussa - On holiday 22.6.-6.7.

We spent a truly wonderful holiday touring Scotland, England and Spain between 22.6.-6.7. Two days were dedicated to dogs, as we went to watch the Golden Retriever Club's Inter club working test held this year at Holway. Wonderful dogs, lovely people, fantastic arrangement and most exciting of all, best open dog was young Holway Martina of Wydcombe, Kuje's "sister" from Holway Volley-Tauvechan Minstrels first litter (born at the end of 2007) :). We had the pleasure of spending a night at Holway with Robert and Nicky Atkinson and Kuje's mother, aunt, "sister" from the first litter and almost a sister from Volley sister-Memphis combination and of spending the next day at Mike and Gwen Knox's home, who own Kuje's father, brother and "sister", to name but a few of the relatives we saw during those two days :) It is just always so nice to travel in England!

Etelän leiri 8.7. :)

Training water work at Kide's breeders'.

Lähdimme Kiden, Miinan, Assin ja Pepin kanssa Lohjalle Sarin ja Jyrkin luokse luksusmatkalle viettämään päivää ja treenailemaan. Koiria uitettiin ensin veneellä (Kide ei kovin innostunut tästä...). Sitten treenattiin järven rannalla kaislikossa suht simppeleitä ykkösiä ja kakkosia, joissa Kiden muisti tai kokemus edetä vedessä tarpeeksi pitkälle eivät olleet todellakaan riittävällä tasolla. Nyt vain paljon pitkiä muisteja / ykkösmarkkeerauksia. Muutama ohjaus myös kohti avovettä, ei varmuutta, mutta muuten ok. Alussa ei muutenkaan kuunnellut pilliä.

Tehtiin vielä toinen treenisessio kimppatreeneissä Suonsilmässä. Aiheena reipas veteenmeno maalta, ensin helppojen ja lyhyiden ykkösten merkeissä ja vähitellen matkaa pidentäen / pientä sokkoutusta tehden. Kidellä ei tässä vaikeuksia. Toinen aihe oli rannan suuntaisesti uiminen muiden estäessä koiran nousun maalle. Palautuksessa nousi rannalle miltei välttämättä. Kolmantena muistit vastarannalta (n. 70 m?), itse jätin Kidelle kolme damia 15 m rantalinjasta sisälle metsään. Näistä ensimmäisen otin heti jättämällä Kiden vastarannalle ja ohjaamalla sen suoraan siitä taaksepäin. Näin yritin saada Kidelle mielikuvan, että rantaviivasta edetään metsään, sitä kun ei olla oikein aiemmin kunnolla treenattu. Viereiset damit häiritsi kuitenkin, eikä lähtenyt etenemään suoraviivaisesti. Sitten muun treenin jälkeen otin kaksi muuta. Ei ollut suoraviivaista, viereisen koiran (Adan taitava Lyra) meno häiritsi liikaa. Positiviista oli, että otti ohjausta, tosin ei pitänyt suuntaa riittävän kauaa. Muiden koirien samanaikainen tekeminen/pillitykset häiritsi jonkin verran kaikkea tekemistä eli tätäkin pitäisi treenata.

Summaten:
- muistitreeniä paljon, itseluottamuksen hakemista!
- pitkiä etenemisiä vedessä
- kimppatreenejä ja koirien saman aikaista työskentelyä
- yliuittojen jälkeen suoraa etenemistä poispäin rantaviivasta

Kiitos Sari, Jyrki ja Miina, näitä lisää! :)